RP-lehti

Vuoden 2026 kolme ensimmäistä lehteä esittelevät Merivoimien joukko-osastojen nykyistä toimintaa. Ensimmäisenä (1/2026) on vuorossa Rannikkolaivasto. Lehdestä löytyvät mm. seuraavat artikkelit:

• Rannikkolaivaston uusi normaali, Toni Joutsia
• Rannikkolaivaston infrastruktuurin kehittäminen Infrainvestointien suunnittelu Rannikkolaivastossa, Mikko Rinne-Kanto
• Ohjusvene Pori osana Naton SNMG1-alusosastoa, Petteri Ekman
• Katanpää-luokan tulevaisuus, Rannikkolaivasto
• MHC Katanpää osana Naton pysyvää miinantorjuntaosastoa, Toni Tidenberg
• Laivue 2020 -hanke – validointia hakemassa, Markus Sjöström

Rannikon puolustajan uusin numero teemalla ”Rekrytointi” on julkaistu. Samalla edellinen numero on nyt vapaasti kaikkien ladattavissa tällä sivustolla.

Rannikon puolustajassa 4/2025 kuvataan niitä moninaisia mahdollisuuksia, joita Merivoimien tehtävät ja urapolut tarjoavat. Tuleva vuosi on lehden näkökulmasta muutenkin hyvin merivoimainen, sillä ensi vuoden lehtien pääteemana on joukko-osastojen esittely. Lehti 1/2026 aloittaa Rannikkolaivastosta.

Lehden päätoimittajana jatkaa ennakkotiedoista poiketen toistaiseksi Juha-Antero Puistola. Puistola on kuitenkin ilmoittanut valmiudestaan antaa kapula eteenpäin seuraavalle halukkaalle, joten ilmoita kustantajalle, jos tunnet orastavaa kiinnostusta.

Rannikon puolustaja 3/2025 on ilmestynyt ja samalla 2/2025 on julkaistu verkkosivuilla. Uuden lehden teemana on ”Ukrainan kokemukset”.

Teema-artikkeleita ovat:

Ukrainan sodan opit – viimeinen herätys Euroopalle, Juha-Antero Puistola
Ukrainan sota ja merisodan teorian muutos, Ville Vänskä
Ukrainan sodan vaikutukset toimintakyvyn ylläpitoon, Lasse Eini, Marcus Saarinen ja Petteri Simola
Venäjän sota Ukrainassa – kriittisen infrastruktuurin tuho aseena, Pasi Raatikainen
Siviilien suojelun kipupisteitä, Riitta Björn
Toimintakykyedellytykset ja voimavarat, Ari Suominen

Alla päätoimittajan, Juha-Antero Puistolan mahdollisesti viimeinen pääkirjoitus:

Päätoimittajan kapula on jo vaihtoalueen loppupäässä, kun luet tätä. Tarkoitus on siirtää se napakasti yläkautta – ilman että vauhti hyytyy tai palikka putoaa kädestä. Uusi kipparimme Aleksi Vienonen on viestinnän ammattilainen, joka on perustanut oman veneilymedian ja tietää siis, kummasta päästä melaan tarttua. Minä puolestani siirryn kirjoittajareserviin, horisontin taa. On hyvä tunne jättää Rannikon Puolustaja hallitusti seuraavalle sukupolvelle – joka on varmasti jo tehnyt pitkän listan asioista, jotka “pitäisi” muuttaa. Toivon, että osa niistä jää listalle.

Aikaani on mahtunut monia ilon hetkiä ja muutama salakari, joita kelpaa joskus kiikkustuolissa muistella. Lehdessämme ja erityisesti sen tuotannossa on tapahtunut kaksi isoa muutosta. Toisen niistä olen käsitellyt aiemmissa pääkirjoituksissa, ja toinen on advertoriaalien eli artikkelimuotoisten mainosten hyväksyminen osaksi sisältöä. Aiheesta käytiin runsaasti keskustelua, mutta päätös on nyt tehty. Tarjoamme mainostajille mahdollisuuden käsitellä perusteellisemmin tuotteitaan, ja vastaavasti lukijalle aiempaa informatiivisempia mainoksia yritysten tarjonnasta.

Mutta jäähyväispääkirjoitus ilman ohjeita olisi kuin merikartta ilman pohjoisnuolta. Tässä kaksi tärkeintä:

Ensimmäinen: kirjoittakaa. Taittajamme saa kyllä kannet ja kuvat kuntoon, mutta itse asia syntyy vain aktiivisten rannikon puolustajien näppäimistöillä – olittepa mies, nainen, poika, tyttö tai pieni vihreä muukalainen toiselta planeetalta. Kirjoittamaton juttu on yhtä hyödyllinen kuin kompassi ilman neulaa. Ja muistakaa: yksikään toimitukselle lähetetty teksti ei ole todiste lähettäjän sekoamisesta, vaan ilmaisuna halusta osallistua yhteiseen projektiin. Me autamme tarvittaessa virheiden estämisessä – myös niiden, jotka voisivat aiheuttaa vesiputouksen kahvikupin yli.

Toinen: päätoimittaja tarvitsee virallisen ja epävirallisen verkoston. Virallisia ovat toimitusneuvosto ja toimitus. Epäviralliseen puolestaan kuuluvat kaikki, joilla on joskus ollut märkä sukka, kiinnitetty köysi tai muistikuva siitä, kummasta päästä ankkuri lasketaan. Ilman tätä verkostoa on vaikea tietää, keneltä pyytää juttua – ja vaikea saada sitä “oikeaa” tarinaa.

Meillä on yksi suuri yhteinen tarina: Suomen puolustaminen merellä ja rannikolla. Mutta se rakentuu tuhansista pienistä kertomuksista, joista osa on niin hyviä, että ne pitäisi melkein salata. Onneksi me emme salaa.

On ollut ilo olla osa tätä lehteä. Pidetään pää kylmänä, sydän lämpimänä ja ruuti kuivana – ja jos ruuti kastuu, muistakaa että se on sitten uuden päätoimittajan ongelma.

Juha-Antero Puistola
Päätoimittaja
Komentaja evp.

RP2/2025 on ilmestynyt ja teemana on Uusi sukupolvi. Samalla edellinen numero on julkaistu verkkolehtenä.

RP2/2025 teemakirjoitukset ovat: Nato ja Merivoimat (Juha-Antero Puistola), Lähitulevaisuuden aseet (Puistola), Sota-alukset nykykriiseissä (Patrik Lillqvist) sekä Uusia pataljoonan komentajia Uudenmaan prikaatissa: Uudenmaan prikaatissa on ainutlaatuinen koulutuskulttuuri (Hanna Tallberg).

Pääkirjoituksessaan Juha-Antero Puistola pohtii Merivoimien valmiutta ja varustusta seuraavasti:

Päätoimittajan kartat alkavat olla täynnä pieniä punaisia nuppineuloja, jotka ilmaisevat havaittua epäilyttävää toimintaa. Osa neuloista on painettu meri- tai ranta-alueillemme, ja huolestuttavan lähelle kriittistä infrastruktuuria tai jopa strategisesti merkittäviä kohteita.

Maalla, merellä ja ilmassa poreilee tavalla, jota jotkut tulkitsevat kiehumisen esiasteeksi. Kaikille rannikonpuolustajille antaa varmasti luottamuksen, ja jopa ylpeyden, tunnetta tieto siitä, ettei Merivoimat ole tyytynyt olemaan sammakko kuumenevassa kattilassa. Uudet kyvykkyydet ja toimintatavat oli päätetty hankkia ja omaksua siinä vaiheessa, kun tuulettimeen suuntaava pelikaani oli vielä munassaan. Se tarkoittaa sitä, etteivät rannikonpuolustajat kohtaa tulevaisuutta housut kintuissa muualla kuin Merisotakoulun saunassa.

En tietenkään väitä, että olisimme valmiita ja täydellisiä. On aivan varmaa, että puutelistalla on edelleen paljon huolehdittavaa. Se, että omat kehittämistarpeet on tunnistettu, on jo sinällään merkittävä asia. Pöyhkeyteen tai omahyväisyyteen ei ole varaa edes juhlapuheissa.

Yksi asia, mikä tulee mieleen, on operointi suurilla joukkomäärillä. Hieman ”pelkään”, että monilla upseereilla on käytännön kokemusta korkeintaan muutaman sadan taistelijan johtamisesta. Yksittäisessä aluksessa tai edes alusosastossa ei tietenkään ole tuhansia miehiä, mutta meripuolustuksessa on.

Operaatioiden kitkatilanteet paljastuvat vain riittävän mittavissa harjoituksissa – jos siis haluaa etukäteen tutustua niihin. Pelikaania ei kannata odottaa. Harjoitusten suunnittelijat ovat varmasti jo ottaneet Ukrainan sodan oppeja mukaan operatiivisiin, taktisiin ja teknologisiin kehyksiin. Oletan, että tulevien johtajien koulutus on pullollaan yllättäviä haasteita, joita ei voikaan hoitaa imaginaarisilla ratkaisuilla.

Yksi sodan havainnoista on se, että koulutuksen ja harjoittelun on oltava mahdollisimman realistista. Joukot kuluvat, materiaali hupenee jne., kunnes organisaatioista puristetaan esiin viimeisetkin innovaatiotipat.

Innovatiivinen organisaatio ei synny ilman osaavaa henkilöstöä. Jokaisen miehen yksittäisestä rannikkotaistelijasta pyramidin päällimmäiseen amiraaliin on osattava tehtävänsä ja siinä käytettävät välineet, ennen kuin uusia käyttötapoja eli ”soveltamista” kannattaa edes harkita. Tietysti Merivoimien on pidettävä huolta myös materiaalisesta valmiudesta.

Kuulemani mukaan talvisodan neuvostosotilaiden mielestä parasta suksivoidetta oli Suomi-konepistoolin ääni. Edes mahtivoide ei auta, jos sukset puuttuvat. En tarkoita ”suurhankintoja”, vaan SA-joukkojen varustuksen kampaamista hankintaesityslomake kourassa. Kannattanee yrittää ainakin.

On vielä mainittava, että uuden päätoimittajan valinta on meneillään. Hän pääsee tositoimiin jo numerosta 4/2025. Vuosi 2026 on entistä paremmassa
pidossa, kun uusi luuta pyyhkii toimituksen nurkissa. Koska joutsenlauluni on vasta seuraavassa numerossa, en jatka tuosta enempää. Luulen, että jonossa on vielä tilaa. Jos haluat tarttua tämän ainutlaatuisen julkaisun nuottivihkoon, lähetä sähköpostia heti joko minulle tai RUY ry:n puheenjohtajalle: kommodori (evp) Auvo Viita-aholle auvovii(at)gmail.com.

Juha-Antero Puistola
Päätoimittaja
Komentaja evp.

Lehti 1/25 on putkahtanut tilaajien postilaatikoihin ja samalla on totutusti edellinen lehti myös verkkolukijoiden luettavissa.

Uuden lehden teemana on ”Myötätuuli”. Tätä myötäistä virettä päätoimittaja kuvaa myös lehden 1/25 pääkirjoituksessa (alla).

---

Sekä Ruotsin että Viron merivoimien komentajat kuvasivat alkuvuonna Itämeren turvallisuustilannetta ”poikkeukselliseksi – jopa vakavaksi”. Perusteen lausunnolle antoivat muun muassa Ukrainan sota ja merenalaisen infrastruktuurin toistuvat vahingoittamiset.

Tällä hetkellä on ilmeistä, että Euroopassa käytävä valtakamppailu on ulottunut Itämerelle. Hyvänä asiana voidaan pitää sitä, etteivät kamppailun osapuolet ole toistaiseksi käyttäneet asevoimien kineettisiä kykyjä itämerellisen nokkimisjärjestyksen selvittämiseksi.

Huonona puolena on pakko mainita, että jos vallitsevat trendit olisivat liukukytkimiä sodan ja rauhan välillä, kovin monet niistä olisivat huolestuttavassa asennossa tai hyvää vauhtia matkalla niihin. Koko Eurooppa on tällä hetkellä epävakaassa tilanteessa.

Epävakauteen liittyen on todettava, ettei lyhyellä eikä keskipitkällä aikavälillä ole nähtävissä tilannetta, jossa Venäjä luopuisi alueellisista valtapyrkimyksistään, tai muuttaisi keinovalikoimaansa sen hankkimiseksi. Venäjä käyttää kaikkia valtiollisia ja useita ei-valtiollisia työkaluja tavoitteisiinsa pääsemiseksi.

Menemättä noihin keinoihin tässä vaiheessa sen syvemmälle, on todettava, että erikseen ja yhdessä ne muodostavat selvän uhan Suomelle ja Euroopalle.

On myös muistettava, että Venäjän tutkiminen ja sen muodostamasta uhasta puhuminen ei ole sotahulluutta, vaan osa varautumista.

Jos huonot ajat koittavat, niihin valmistautunut pärjää todennäköisesti paremmin kuin silmät ummessa kulkenut. Toisaalta, jos pahin ei tapahdukaan, kaikilla on parempi mieli. Ainakin minä lupaan kestää tulevaisuuden historiankirjoissa tapahtuvan ”turhasta” varautumisesta motkottamisen. Olisi henkisesti paljon kovempi pala lukea malli Cajanderin uusintapainosta.

Joku saattaa kysyä, miten ihmeessä tällaisena aikana tämän lehden teema on ”myötätuuli”? Eikös puhuri ole pikemmin vastainen ja hyytävän kylmä?

Perustelu on yksinkertainen. Kiristynyt kansainvälinen tilanne on saanut ihmiset ja päättäjät muistamaan meren merkityksen suomalaiselle turvallisuudelle ja hyvinvoinnille. Lihavina ja leppoisina vuosina meillä on ollut taipumus unohtaa valtion napanuora ja luottaa siihen, että ihmiset, tavarat, data ja energia liikkuvat kuin välissä ei merta olisikaan.

Nyt viimeistään herätyskelloon torkuttaminen on päättynyt, joten voimme yhdessä tuumin parantaa turvallisuuttamme ilman aivan viime tingan hätää.

Meillä on siis otollinen tilaisuus kertoa sanoin ja kuvin, kuinka merivoimat osallistuu turvallisemman tulevaisuuden rakentamiseen.  Monella tavalla se tapahtuu pienin työn ja arjen teoin mutta edellyttää myös kykyjä seistä sanojen ja suunnitelmien takana. Sellaisiin talkoisiin kutsumme kaikki rannikon puolustajat eli odotusarvo alkaneelle vuodelle on valtava.

Tässä numerossa sukellamme siis merten syvään päätyyn, ja seuraavissa numeroissa jatkamme vapaalla tyylillä kohti maalia.

Juha-Antero Puistola, päätoimittaja